keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kesän kiireet

Huh hellettä!




Kalajoen käsityöpuoti on työllistänyt koko kesän ajan, aina avajaisistaan asti todella tehokkaasti. Tuntuu että kymmeniä handtoogeja saisi "tulla tupsahtaa" päivittäin ompeluhuoneeni uumenista. Kesätyön ohella olen ommellut kuin hullu ja huomaan, ettei tämä loma koulusta ole ainakaan akkujani ladannut! :)




Liikkuminen on todellakin jäänyt, mutta uskoisin että ainoa syy tähän on alituinen kiire! Kunhan jossain vaiheessa saan ompelun hellittämään, lähden salille, tai lenkille tai vaikka takapihalle konttaamaan. Tällähetkellä tosin näyttää siltä että kiire laantuisi mahdollisesti jouluna. Voiko niin kauas muka "nähdä"? Kaippa sitä voi, jos on tehnyt suunnitelmia kappalemääristä, jaksottanut ja laskenut tuotantokapasiteetin...Haha, tuotantokapasiteetti taitaa olla tehtaitten termejä. Olen oppinut hurjasti jänniä asioita tämän kesän aikana, sellaisia sarjatuotannon juttuja. Tosin olen tainnut vasta pintaa raapaista, mutta on ollut uuvuttavan jännää huomata tavaran kuluminen, ja oikeaan aikaan lisää tilaaminen/ hankinta, ettei menisi aikaa hukkaan odotellessa. 




Nyt alkaa pikkuhiljaa kesä olemaan elokuun puolella, ja itsellä on ainakin sellainen olo että "kausi" alkaa hiipumaan kohti loppuaan. Uskaltaisin jopa sanoa että mieli ja kroppakin alkaa nostamaan jalat pöydälle.
Eilen kävimmä Katrin kanssa tekemässä taas kangashankintoja Kokkolassa Parttitukussa, sekä muissa kangaskaupoissa. Oli sellainen todella nopea käynti, (koska minulla oli kiire ehtiä iltavuoroon töihin) meni vaivaiset kolme tuntia shoppaillessa. Perjantaina minulla alkaa viikon mittainen kesäloma ja luulempa että Juki ei saa rauhaa! Parttitukun Jarin kankaat tulevat kokemaan muodonmuutoksen.

Tästä kankaasta tuli allaolevat handtoogit









Jouduin vahingossa lehteen, oikein Keskipohjanmaahan!

Huitsin hyvän jutun oli toimittaja kirjoittanut, tiivisti ja muokkasi hölmöt vastaukseni järkeväksi koosteeksi.









Kiitokset kuuluvat ennenkaikkea pöytävuokraajaystävälleni Katrille, jota ilman en olisi rohjennut alkaa koko kesämyymälätapahtumaan, sekä Evelle ja Juhanille käsityöpuodin upeasta mahdollisuudesta ja lopuksi vielä avokilleni Juholle terapeuttinani olosta. :)






Tein kiireessä uuden version handtoogista juoksulenkille, sellainen joka laitetaankin ranteeseen kiinni, joka ei peitä kämmenselkää.
Tulee tähänmalliin kiinni


Materiaaliksi laitoin niin pohjaan kuin päälle verkkovuorikangasta
Pitihän se lähtä testaamaan tuote. Hyvin roikkui mukana 21 kilsaa vaikka satoi, tuuli ja ukkosti. 


Ennen juoksua virtaa on..                                              ...eipä enää jälkeen
 

                                                                                   














                                                           

                                                   
                                           
    





















Ei kommentteja: